Kinaret

Juho Kinaret

Juho Kinaret on Laulaja/Lauluntekijä/Muusikko, jolla on takana jo parin tuhannen keikan kansainvälinen ura lähinnä Wentus Blues Bandin solistina.
Vuonna 2017 julkaistiin ensimmäinen suomenkielinen levy HIMANKA artistinimellä: KINARET. Kakkosalbumi Hahmo julkaistaan 2020!

”Musiikki on sellainen asia, joka on kulkenut aina vahvasti mukana elämässä. Jonkinlainen sisäinen tarve on ollut toteuttaa ja ilmaista itseä musiikin kautta ja päästä esittämään sitä yleisölle – halua tulla musiikin kautta ymmärretyksi.”

Alkuvuodesta 2017 perustetun Kinaret-yhtyeen kitaristi ja laulaja-lauluntekijä Juho Kinaret (s.1.1.1977) tunnetaan entuudestaan ehkä parhaiten kansainvälistäkin mainetta niittäneen Wentus Blues Bandin -keulahahmona.

Noin 2000 keikkaa ympäri Suomea ja maailmaa, ja yli 20 eri maassa esiintynyt, erityisesti blues-musiikkipiireissä tunnetuksi tullut Kinaret on Wentuksen lisäksi vaikuttanut musiikillisen uransa aikana muun muassa useissa eri blues-, roots-, soul- ja rock-tyyppistä musiikkia soittavien yhtyeiden kokoonpanoissa.

Palo musiikkiin ja musiikin tekemiseen syttyi jo varhaislapsuudessa, jolloin Himangan Hillilässä juuret omaava maalaispoika opetteli soittamaan soittimia korvakuulolta. Sävellyksiä syntyi pianoa rimputellessa tai kitaraa näppäillessä – milloin mitäkin soittaessa.

”Suvun maatilalla tuli töitä paiskittua monet kesät, viikonloput ja illat musiikin räyhätessä korvalappustereoista. Sen myötä musiikkiin ja musiikin tekemiseen maalaismaisemat on piirtyneet mulla aika väkevästi.”

Musiikkiurasta ja esiintymisestä haaveileva Kinaret perusti melodista poprockia soittavan bändin paikallisten nuorten kanssa. Yhtyeessä Kinaret lauloi ja soitti rumpuja, ja myöhemmin rummut vaihtuivat kitaraan.

Varsinainen ensikosketus bändimaailmaan tapahtui silloisen paikallisen, gospel-henkistä musiikkia soittaneen Signifernimisen yhtyeen myötä, jonka basisti ja sanoittaja Mika Niemelä toimii nykyään toisena sanoittajana Kinaret-yhtyeessä Kinaretin rinnalla. Bändikämppänä nuorille toimi Signifer-yhtyeen kitaristin kotipihalla Hillilässä sijainnut vanha saunamökki, jonne pyöräiltiin ”läpi tuiskun ja tuulen”, kesät ja talvet, harjoittelemaan.

Kun Kinaret tutustui blues-musiikin maailmaan, ei paluuta takaisin ollut. Kuuden paikallisen nuoren kesken perustettiin Blues Blackmail -niminen blues-bändi, joka keikkaili kiertubussillaan ympäri Suomea noin 40-50 keikan verran vuodessa. Bändi hajosi lopulta aikuisikään tulleiden jäsenten hajaantuessa ympäri Suomea.

”Blues-musiikki tuntui musta heti jotenkin hirvittävän ymmärrettävältä. Blues on tekstiltään aika voimakasta ja rajua, ja mulle se esittäytyi paljon rajumpana kuin esimerkiksi hevi- tai punk. Bluesissa musiikki itsessään saattaa olla kaunista, mutta teksti taas voi olla hyvinkin rajua, rujoa, sydäntäsärkevää ja rehellistä.”

Samalla alueella vaikuttaneeseen, Wentus Blues Bandin jäseniin Kinaret oli ennättänyt jo vuosien varrella tutustumaan erilaisten tapahtumien ja keikkojen kautta. Kun Wentus Blues Bandin laulaja Anders Sjöberg lopetti bändissä, pyysivät Wentuksen jäsenet Kinaretia tuuraamaan yhtyeen kiertueelle. Tuuraus vaihtui pian elinkautiseen, ja vuoden 2002 jälkeen yhtye nousi yhä suurempaan kansainväliseen nosteeseen.

”Musiikkiuran kohokohtia on ollut mahdollisuus tehdä Wentuksen myötä aktiivisesti keikkaa ulkomailla vaikuttaneiden, alkuperäisten blues-miesten kanssa, joilta musiikillista filosofiaa on ammennettu suoraan kädestä suuhun; tekniikkaa, tyyliä, rohkeutta ja tapaa tehdä asioita. Voi sanoakin, että olen niin sanotun vanhan koulukunnan käynyt muusikko.”

Kun Wentus Blues Band päätti pitää muutaman väljemmän vuoden keikkailuista, koitti Kinaretilla mahdollisuus kokeilla siipiään. Vuoden 2017 alussa Kinaret perusti omalla nimellään bändin, Kinaret. Lapsuusmuistoja käsittelevän ja musiikillisesti 70-luvulle sijoittuvan Himanka-nimisen debyyttialbumin kappaleet valmistuivat kolmen kuukauden aikana. Kinaret-bändin soittajiksi valikoituivat Kinaretin arvostamat pitkänlinjan muusikot ja persoonat, joiden kädenjäljen hän haluaa myös musiikissaan näkyvän.

”Ehkä sitä tässä vielä enemmän profiloituu omana itsenään ja artistina. Koen, että omalla äidinkielellä sanoitettujen ja täysin vapain käsin tekemieni kappaleiden myötä olen myös artistina aiempaa riisutumpi.”

Blues-vaikutteiset ja riffipohjaiset kappaleet sijoittuvat musiikillisesti 80-luvulle. Levyn kappaleiden sanoituksiin vaikutteita Kinaret on saanut paitsi omasta elämästä, myös psykiatrisella osastolla tekemänsä työn ja siellä näkemiensä ihmiskohtaloiden kautta.

Tulevaisuudessa Kinaret toivoo saavansa tehdä yhä edelleen sitä, mistä eniten nauttii: musiikkia ja esiintymistä.

”Pyrin olemaan artisti, jonka musiikki kestää aikaa. Toivon, että tekemäni musiikin kautta ihmiset saisivat ammennettua itselleen positiivisia viboja; toivoa, iloa, näkemyksiä ja oivalluksia elämään. Maailmassa on niin paljon kuraa, että pyrin olemaan yksi niistä, joka ei ainakaan hirveen paljon sitä kuraa toisi lisää maailmaan.”